Miksi valita kosketusnäyttö?

25.03.2021

Monet yritykset eri toimialoilta ovat siirtyneet kosketusnäyttöteknologian pariin, ja yhä useampi toimija onkin jo ymmärtänyt, että kosketusnäyttö parantaa esimerkiksi kokousten asiasisällön välittämistä, mahdollistaa vuorovaikutusta lähi- ja etäosallistujien sekä työstettävien materiaalien välillä, lisää mielenkiintoa presentaatioihin, säästää aikaa yhteenvetojen tekemiseltä ja näin ollen tuo työhön tehokkuutta. Kosketusnäytön käyttö erilaisissa presentaatioissa mahdollistaa yleisön huomioonottamisen ja osallistamisen uudella tavalla.

Helppokäyttöistä teknologiaa

SMART-kosketusnäyttöjen helppokäyttöisyys, 4K Ultra-kuvanlaatu ja sisäänrakennetun Android-käyttöjärjestelmän tuomat mahdollisuudet sekä langaton kuvanjako tietokoneilta ja muilta laitteilta näytölle, ovat nykyajan kosketusnäyttöjen perusominaisuuksia. Kaikki näytöllä tehdyt muistiinpanot voidaan tallentaa suoraan alkuperäisiin tiedostoihin ja jakaa välittömästi eteenpäin merkintöineen. Tyylikäs ja turvallinen muotoilu sekä heijastamaton 4 mm:n turvalasi tekevät SMART kosketusnäytöstä luotettavan ja näyttävän sisustuselementin tiloihisi. Kosketusnäytöt kuuluvat nykyaikaisen kokous-, ryhmätyö- ja koulutustilojen vakiovarustuksiin.

Hygieenistä teknologiaa

Kosketusnäyttö on parhaimmillaan myös varsin hygieeninen työkalu. Käyttämällä kosketusnäyttöä varten tarkoitettuja kyniä, ja huolehtimalla riittävästä desinfioinnista: voidaan varmistaa, että näyttö on hygieeninen ja pinta antimikrobinen. SMART Board Pro-kosketusnäytön voi pyyhkiä miedolla puhdistusaineella ja näin voidaan varmistaa, että käyttäjien on turvallista käyttää näyttöä.

SMART – tehokkuutta ja tarkkuutta

HyPr Touch™ ja EMR teknologia varmistavat viiveettömän, todella tarkan kirjoittamisen jopa vaativiin suunnittelu- ja asemakuviin. Näyttötukee luonnollisen kirjoittamisen kokemusta, jossa esimerkiksi voimakkaampi kynän painaminen tekee näytölle paksumpaa viivaa.  Liikkeentunnistus käynnistää näytön automaattisesti tilaan tullessa ja vastaavasti näyttö voidaan määritellä sammuvaksi tietyn ajan kuluttua, jos sitä ei käytetä. Sensorit varmistavat näytön kuvan optimaalisen kirkkauden tilan valaistuksen muuttuessa. Voit yhdistää  ja peilata langattomasti tietokoneet, tabletit ja kännykät, jonka lisäksi esimerkiksi Windows ja Mac-tiekoneilta langattomasti myös kirjoitus- ja kosketustoiminnot.

 

  • SMART-kosketusnäyttö toimii yhdessä tuttujen toimisto-ohjelmien kuten Microsoft Word, Excel, Powerpoint ja Adobe PDF kanssa.
  • Voit tehdä digitaaliset merkinnät tiedostoihin suoraan näytöllä, tallentaa alkuperäisiin tiedostoihin ja jakaa välittömästi eteenpäin.
  • SMART-näyttöjen kanssa siirryt saumattomasti tiedostosta toiseen, valkotaulusta videoihin ja nettiselaimeen.
  • Object Awareness -toiminto tunnistaa automaattisesti kynällä kirjoittamisen, sormella liikuttelun ja kämmenellä pyyhkimisen.
  • Sisäänrakennettu langaton peilaus
  • Kosketus langattomasti Windows- ja Mac-koneista

SMART-Teknologia tarjoaa ratkaisut yrityksenne digiloikkaan

SMART Board -älynäytöt ja niiden tiimityöskentelyohjelmistot sekä oheislaitteet ratkaisevat tehokkuus- ja tuottavuushaasteen. Kokoukset, koulutukset, esitykset, ideointisessiot ja suunnittelutyö ottavat kunnon digiloikan helposti ja innostavasti. Unohda fläppi- ja valkotaulut sekä tussit, ja niiden täyttöpakkaukset ja siirry digiaikaan. SMART näytön ja ohjelmistojen kanssa työskentelet 2020-luvun uusimpia mahdollisuuksia hyödyntäen.

Tutustu tarkemmin ratkaisuihin ja varaa maksuton esittely jo tänään!

Varaa esittely tai kysy lisää

Autamme yritystäsi kehittämään moderneja, tehokkaita kokous- ja tiimityöskentelytapoja. Ota meihin yhteyttä, keskustellaan tilanteestanne lisää!